TARINA KARL-BERTIL JONSSONIN JOULUAATOSTA

TARINA KARL-BERTIL JONSSONIN JOULUAATOSTA


Pienessä ruotsalaisessa kylässä 1940-luvulla vietetään joulua. Tarina kertoo nuoresta Karl-Bertil Jonssonista, jonka tulevaisuus on ennalta määrätty hänen isänsä, tavaratalon johtajan, toimesta. Nuoren miehen esikuva on Robin Hood, ja hän uneksiikin elämästä hyväntekijänä sen sijaan, että sukeltaisi liiketoimintalaskelmien maailmaan. Eräänä päivänä Karl-Bertil tapaa Veran, ikäisensä köyhän tytön, joka elää orpokodissa kurjissa oloissa pikkusiskonsa kanssa. Tyttö avaa Karl-Bertilin silmät ja saa hänet ymmärtämään, että jotkut ihmiset ovat vähäosaisempia kuin Jonssonien perhe. Robin Hood inspiraationaan Karl-Bertil päättää "varastaa rikkailta ja lahjoittaa köyhille". Postin jouluapulaisena Karl-Bertil laittaa sivuun joulupaketteja, jotka ovat menossa perheisiin, joiden tulot ovat yli 50 000 kruunua vuodessa, ja piilottaa lahjat erilliseen säkkiin. Jouluaattona hän suuntaa joulupukiksi pukeutuneena köyhien asuinalueelle ja jakaa joululahjoja köyhille..


Elokuvan kesto: 105 min
Elokuvan ikäraja: S
Genre: Koko perheen
Puhekieli: Suomi
Ensi-ilta: 10.12.2021
Lue IMDb-esittely ►

Näytökset Iso-Hannussa

10.12.2021 klo 15:00 Liput >
10.12.2021 klo 17:00 Liput >
11.12.2021 klo 13:00 Liput >
11.12.2021 klo 17:00 Liput >
12.12.2021 klo 13:00 Liput >
12.12.2021 klo 17:50 Liput >
13.12.2021 klo 15:00 Liput >
13.12.2021 klo 17:00 Liput >
14.12.2021 klo 15:00 Liput >
14.12.2021 klo 17:00 Liput >

Takaisin näytösaikoihin