PEPE

PEPE


Ohjaaja: Severi Koivusalo
Näyttelijät: Pepe Willberg, Danny, Hector, Virve Rosti, Jorma Uotinen, Mirja Pyykkö, Matti Mikkola

Rööperiin, Saat miehen kyyneliin, Elämältä kaiken sain. Pepe Willberg on kulkenut polveilevan tien tähän päivään, suomalaisten sydämiin ja epätodennäköiseen tähteyteen. Miltä se kaikki on tuntunut miehestä, joka alussa lauloi vain sillä ehdolla, että salista sammutettiin valot? Severi Koivusalon käsikirjoittama ja ohjaama musiikillinen dokumenttielokuva PEPE kertoo ainutlaatuisen äänen omaavasta, mutta suosionsa kanssa tasapainoilevasta lahjakkaasta muusikosta, jonka ikoniset kappaleet ovat soineet kotimaisen elämänmenon taustalla jo seitsemällä eri vuosikymmenellä. Elokuva on kuin salainen kartta Suomen pop-musiikin historiaan sekä nostalginen rakkauslaulu suurten ikäluokkien käynnistämälle nuorisokulttuurille. Mukana matkalla myös mm. Danny, Jorma Uotinen, Vicky Rosti, Matti Mikkola ja Mirja Pyykkö sekä legendaariset kokoonpanot kuten The Islanders, Jormas, Paradise, Mestarit ja Saimaa. Tästä et selviä kuivin silmin.


Elokuvan kesto: 86 min
Elokuvan ikäraja: S
Genre: Dokumentti, Musiikki
Puhekieli: Suomi
Ensi-ilta: 04.10.2024
Katso traileri ►

Näytökset Iso-Hannussa

16.10.2024 klo 18:00 Liput >
19.10.2024 klo 15:00 Liput >
20.10.2024 klo 15:00 Liput >

Takaisin näytösaikoihin