Satakunnan Elävän Kuvan Keskus ja MEKA TV tuo Blue Sea Film Festivaaleille kolme elokuvanäytöstä teemalla Yhteisellä asialla. Näytöksissä juhlistetaan yhteisöelokuvan, elokuvakasvatuksen ja erityistaidetoiminnan pitkää ja sitkeää työtä Satakunnassa – myös aikana, jolloin kulttuurista ja osallisuutta vahvistavasta taidetoiminnasta leikataan rajusti. Vaikeista ajoista huolimatta periksi ei anneta. Elokuva kokoaa ihmisiä yhteen, antaa äänen niillekin, joiden tarinat jäävät usein kuulematta ja tallentaa ainutlaatuisia ajan kuvia. Yhteisöelokuvilla on tärkeä vaikuttava merkitys tulla nähdyksi, kuulluksi ja muistetuksi. Lasten näytöksessä nähdään muun muassa Ahlaste tuupin tuottamia elokuvia. Ahlaste tuupi täyttää tänä vuonna 15 vuotta ja nämä elokuvat kertovat lasten ja nuorten omasta tavasta katsoa maailmaa. Erityisryhmien elokuva-aarrearkku esittelee uusimpia erityisryhmien elokuvia, Osallisuus teatterin dokumenttielokuvan ensi-illan sekä Kuuluvammaksi - musiikkivideoita. Näytös nostaa esiin tekemisen riemun, omat äänet ja taiteen merkityksen osallisuuden rakentajana. Festivaaleilla juhlistetaan myös SEKKin, KeViKen, MEKA TV:n ja Blue Sea Film Festivaalien 30-vuotista esitystaivalta. Kolmen vuosikymmenen ajan on oltu yhteisellä asialla tekemässä, esittämässä ja tallentamassa yhteisöelokuvia ja ajan kuvia. Mukana on muistitietoelokuvia Blue Sea Film Festivaaleilta vuodelta 1997 sekä episodeja vuosien varrelta. NÄYTÖKSET PERJANTAI 21.8., ISO-HANNU SALI 1, VAPAA PÄÄSY Klo 9.00 Lasten ja nuorten elokuvia - tekijät 9-13 vuotiaita. Kesto 40 min - Ahlaste tuupin 15 vuotis juhlanäytös sekä muita vuosien varrelta 10.00 Erityisryhmien elokuva-aarrearkku - Ensi-ilta ja ja muita uusimpia erityisryhmien elokuvia ja musiikkivideoita 11.00 Blue Sea Film Festivaaleilla 30 vuotta juhlanäytös - Esillä muun muaassa 1997 kuvattu Sinisen meren juhlaa ja muita elokuvia festivaaleilta vuosien varrelta Kiitos SEKK, KeViKe, MEKA-TV ja Ari Impola yhteisestä matkasta! Hienoa, että olette rikastuttaneet Blue Sea Film Festivalin elokuvatarjontaa! Teillä on aina paikka Bluukkareilla. Kiitos! Toivottaa koko BSFF-tiimi