Alt skal bort elokuvan lähtötilanne on monille lapsille surullisen tuttu – mitä tehdä vanhempien kodille ja ennen kaikkea tavaroille näiden päätettyään maallisen vaelluksensa. Monta kertaa tilanne voi olla riipaisevan surullinen, joskus jopa repivän riitaisa. Tämä on lähtötilanne Arild Østin Ommundsenin draamakomedialle Alt skal bort. Elokuvassa kolme aikuista lasta Ellen, Amund ja Carl-Olav sopivat tapaamisesta vanhassa lapsuuden kodissaan, joka pitäisi tyhjentää. Homman pitäisi olla helpohkosti hoidettavissa oleva käytännön tehtävä, mutta kun kyseessä on komedia, ihan ilman mutkia ei selvitä. Tietenkin pintaan nousevat kaikki vanhat sisarusten väliset kaunat ja kaikki muistot, joita lapsuudenkoti herättää. Oikeastaan pintaan nousee kaikki, mikä tavallisesti on ollut pinnan alla, osa jopa tiedostamatta. Kun paikalle pölähtävät vielä Gerd-täti ja Arvid-eno, soppa alkaa totisesti olla valmis. Elokuvan ovat käsikirjoittaneet Arild Østin Ommundsen ja hänen vaimonsa Silje Salomonsen, joka myös näyttelee Ellen-tytärtä. Ommundsen ja Salomonsen on työpari, jotka ovat tehneet yhdessä lastenelokuvan Tottori! Sommeren vi var alene sekä kirjoittaneet suosittuja televisoasarjoja Norjan yleisradio NRK:lle. Alt skal bort on taiteilijapariskunnan ensimmäinen yhteinen draamakomedia. Elokuva yhdistää taitavasti huumoria, surua ja keski-iän kriisiä. Se tarkastelee sisaruksia kuitenkin lämmöllä. Ommundsen on kertonut elokuvan lähtötilanteen olevan tuttu myös hänelle itselleen. Koska aiheesta on tehty niin paljon surullisia ja katkeria tarinoita, niin tällä kertaa he halusivat valita hieman erilaisen tulokulman. - Tarmo Hotanen