Jo ihastumisen hetkessä on jotain pakkomielteistä. Maria (Helga Guren) on eronnut yksinhuoltaja ja salamarakastuu ystäviensä juhlissa. Haluan tuon miehen, hän päättää samantien ja alkaa sitkeästi piirittää Sigmundia. Vuosia myöhemmin Sigmund (Oddgeir Thune) haluaa erota, ja Maria ripustautuu samalla päättäväisyydellä liittoon. On selvää, että naisella on voimakas tahto. Kiihkeän alun jälkeen suhde alkaa väljähtyä. Muusikkomies kiertää maailmaa ja vaimo pitää koossa nelilapsista perhettä - oman uran voi siinä unohtaa. Toisaalta Mariasta tunnistaa myös sen marttyyrin, jonka mielestä kukaan muu ei kotona mitään osaakaan - tiedättehän, nämä “pitääkö mun kaikki hoitaa”. Ulkoisesti elokuva kertoo parisuhteen hajoamisesta, mutta enemmän se sittenkin paljastaa Mariasta. Näkökulma on koko ajan hänen, ja ohjaaja-käsikirjoittaja Lilja Ingolfsdottir ei tee hänestä mitenkään helppoa hahmoa. Terapeutin sohvalla alkaa muun muassa selvitä, sekä katsojalle että Marialle itselleen, että hänellä on taipumus kontrolloida läheisiään. Uhriutuminenkin on yksi keino. Rakas voi olla katsojallekin terapiaistunto, sillä siitä tunnistaa sekä omia että tuttujensa reagointimalleja. Yksi vaikenee, toinen vatkaa jatkuvasti tunteistaan. Yksi päsmäröi, toinen vetäytyy. Teräviä kuvia on paikoin kipeäkin katsoa, mutta taitava elokuva palkitsee. Teatterista poistuu ehkä uusien oivallusten kanssa. - Maija Teinilä