Postcards Without Names on Joona Ikosen suurelta osin Norjan Lofooteilla kuvaama esikoisohjaus. Maisemat ovatkin aivan erityisen komeita elokuvassa, jonka tapahtumat sijoittuvat pieneen norjalaiseen kalastajakylään, jossa päähenkilö Felix (Miika Kurkela) on viettänyt lapsuuden ja nuoruuden kesiään serkkunsa Patrickin (Pauli Hentilä) kotitalossa. Yhdessä Lilyn kanssa he olivat muodostaneet kolmikon, joka seikkali vuonoilla ja tuntureilla. Lilystä (Pinja Salo-Erkkilä) ja Felixistä erottautui vähitellen pari. Molemmat olivat intohimoisia valokuvaajia ja kuvaamisesta alkoi tulla ammatillisempaa. Erään kesän jälkeen Lily lähti Felixin kanssa Suomeen, Helsinkiin. Kaupungissa heidän suhteensa viileni. Lily palasi takaisin Norjaan. Tämä kaikki kerrotaan vähä vähältä, takaumissa. Elokuvan alkutilanteessa Felix on Suomessa ja luo ilmeisen menestyksekästä uraa mainoskuvaajana. Hän käyttäytyy itsekeskeisesti oikuttelevan diivan lailla. Eräänä päivänä hän saa puhelun Patrickilta. Lily on kuollut. Felix saa kutsun hautajaisiin. Felix palaa takaisin nuoruutensa Lofooteille. Hän joutuu kohtaamaan menneisyytensä ja menettämänsä yhteyden myös serkkuunsa Patrickiin. Elokuva sai maailman ensi-iltansa Grenzlandin elokuvajuhlilta, jotka pidetään vuosittain Saksan ja Tšekin rajakaupungeissa Selbissä ja Ašissa. Ikonen sai sekä parhaan esikoiselokuvan että parhaan indie-elokuvan palkinnon. Melko hyvin opiskelijaelokuvalta. - Tarmo Hotanen