Tämän vuoden Bluukkarien isoksi läpileikkaavaksi teemaksi tuli kuin vahingossa terapia, hoiva ja hoitolaitokset. Kahdessa elokuvassa Maryan Touzanin Calle Málagassa ja tässä Mattias J. Skoglundin Hoivakodissa hoiva tarkoittaa nimenomaan vanhusten hoivakotia. Molemmissa elokuvissa päähenkilö joutuu sinne vastoin omaa tahtoa. Skoglundin Hoivakoti kuuluu nykykauhuelokuvien aateliin. Se ei perustu teinien säikyttelyyn tai veriorgioihin, vaan sen kauhu rakennetaan sekä luonnollisesta että yliluonnollisesta. Tammenterhon mustisairaat vanhuksen ovat jääneet oman mielensä vankilaan elämään läpi vanhoja traumoja, kuten Eleonoora Riihinen on osuvasti kiteyttänyt Helsingin Sanomien arviossaan. Muistisairaus jo itsessään sisältää kauhua, kun sairaan sisäinen maailma ei enää ymmärrä ympäröivää maailmaa. Hoivakoti perustuu Ruotsin Stephen Kingiksikin tituleeratun Mats Stranbergin samannimiseen romaaniin. Joel palaa lapsuudenkotiinsa on väistämättömän edessä. Äiti Monika ei enää pärjää yksin kotonaan. Äiti väittää, että perheen väkivaltainen isä Bengt on herännyt vainoamaan häntä ja vihaamaansa Joelia. Hoivakoti Tammenterhossa alkaakin tapahtua outoja asioita. Aivan kuin joku muukin kuin Bengt vainoaisi asukkeja… Elokuvan kauhu kasvatetaan taiten ja vähitellen. Tarinan uskottavuus perustu elokuvan ylöspanoon ja näyttelijöihin. Monikaa esittää Anki Lidén, joka on edesmenneen muusikon Tim Berlingin eli Avicin äiti. Hän sai roolistaa Guldbaggen. Eikä syyttä. - Tarmo Hotanen