Pohjoismaisen elokuvapalkinnon voitti viime vuonna ensimmäistä kertaa färsaarelainen elokuva. Itseoikeutetusti tämä Sakaris Stórán ohjaama The Last Paradise on Earth kuului tämän vuotisen Blue Sea Film Festivalin ensimmäisiin valintoihin. Färsaarelaista elokuvaa ei juurikaan ole nähty Suomessa, saati Raumalla. The Last Paradise kertoo dramaattisten juonen käänteiden sijaan lempeän hiljaisesti färsaarelaisten jokapäiväisen kamppailun elannon ja perhesiteiden säilyttämisen puolesta. Eräässä haastattelussa ohjaaja Stórá kertoi halunneensa kertoa päähenkilöidensä tarinan niin vähin tehokeinoin kuin mahdollista. Päinvastoin kuin monet maasta jo muuttaneet kaverinsa isoveli Karí (Sámal H. Hansen) on valinnut yksinkertaisen elämän ja käy kalatehtaalla töissä. Isä on kalastusaluksella ja pikkusisko Silja (Bjørg B. Egholm) käy vielä koulua. Kaikkia yhdistää suru äidin varhaisen kuoleman takia. Perheen hauraan tasapainon ylle alkaa kasautua synkkiä pilviä, kun kalatehdasta uhkaa sulkeminen. Pohjoismainen elokuvapalkinto jaetaan aina ohjaajan, käsikirjoittajan ja tuottajan kesken. Ohjaaja Sakaris Stórá on käsikirjoittanut elokuva yhdessä tanskalaisten Tommy Oksenin ja Mads Steggerin kanssa. Tuottajana toimi färsaarelainen Jón Hammer. Elokuva on upeasti kuvattu Färsaaren henkeäsalpaavissa maisemissa. Hieno musiikki ja hyvät näyttelijäsuoritukset täydentävät kokonaisuuden. - Tarmo Hotanen