Richard Linklaterin Novelle Vague on hieno kunnianosoitus Ranskan uudelle aallolle ja yhdelle sen mestariteoksista, Jean-Luc Godardin elokuvalle Viimeiseen hengenvetoon. Tässä tulevaa klassikkoa ollaan vasta tekemässä. Elokuva mukailee Godardin tyyliä ja esittelee samalla tukun ranskalaisen uuden aallon avainhenkilöitä. Rohmer, Chabrol, Truffaut… kuin elokuvahullun märkä uni. Linklater on ystävällinen, eikä odotakaan meidän tunnistavan heitä, vaan ystävällisesti antaa heille nimilaput. Novelle Vague palauttaa mieleen, miksi elokuvayleisö on rakastunut yhä uudelleen vuosikymmenestä toiseen Viimeiseen hengenvetoon, kuten Leena Virtanen on kirjoittanut arviossaan Helsingin sanomissa. Ollaan auringonpaisteisessa Pariisissa ja Viimeiseen hengenvetoon -elokuvan kuvauksissa. Linklater kertoo, mitä noiden 20 kuvauspäivän aikana tapahtui. Elokuvan päähenkilö on Godard, jota Guillaume Marbeck näyttelee uskottavasti. Zoey Deutch on Jean Seberg ja Aubry Dullin Jean-Paul Belmondo, molemmat niin hyvin esikuvansa sisäistäneenä, ettei anna ulkoisten eroavaisuuksien häiritä katselukokemusta. Godardin viimeisessä hengenvedossa käsikirjoitusta ei ole juuri nimeksikään, mikä sai Sebergin epäileväiseksi. Linklaterin elokuva taas on viimeistä piirtoa myöten huolellisesti kirjoitettu. Silti se tavoittaa esikuvansa pirskahtelevän kepeyden. - Tarmo Hotanen